maanantai 11. helmikuuta 2013

Kermainen paprikarisotto

Armas aviomieheni on usein toivonut ruuaksi risottoa ja nimenomaan sitä italialaista, eikä suomalaista.

Joten lievän paniikin vallassa kävin tonkimaan arsenaaliani ja katsoin perusohjeita sieltä sun täältä, taas kerran Google oli ystävä. Minun versiossani ei ole taiteen sääntöjen mukaan valkoviiniä tai shalottisipulia, pahoittelen. Tämä risotto siis tehtiin puhtaasti improvisoiden ja kokeilumielessä. Onnistuin mielestäni, vaikka tulos olisi ehkä voinut olla hiukan kermaisempi.

Tarvitset:
(noin neljälle)

- 2 pientä sipulia
- 2 valkosipulin kynttä
- n. 4dl risottoriisiä
- vajaa litra kuumaa kasvislientä
- 2,5 dl kolmen sipulin ruokakermaa (Valio)
- 1 vihreä paprika
- reilusti oliiviöljyä
- tupraus sitruunapippuria
(varaa vettä lähistölle, sitä saattaa tarvita)

Kuori ja pilko sipuli hienoksi silpuksi. Pilko paprika pieniksi kuutioiksi, kuori valkosipuli ja silppua se tai käytä julmasti valkosipulipuristinta.
Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä, lisää riisi ja kuullota sekin. Lisää kasvislientä parisen desiä kerrallaan ja anna haihtua, älä käytä kaikkea. Lorauta sekaan kerma ja heitä joukkoon paprikat. Lisää lientä tarvittaessa  ja anna hautua sekoitellen. Tarkista että riisi on varmasti kypsää! Jos se vaikuttaa raa'alta, lisää nestettä ja anna hautua lisää. Lopuksi mausta sitruunapippurilla. Ole tarkkana riisin kypsyyden kanssa, käytä mietoa lämpöä ja aikaa. Rakenteen tulisi muistuttaa löysähköä riisipuuroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Paiskaa mua kommentilla! Ehdotuksia, ajatuksia... Muista hyvät tavat, mitää spämmirähinää en julkaise.