maanantai 7. tammikuuta 2013

Burgeribaari Kauppuri 5

Ensimmäinen ravintolapostaus!


Oululaisille varmastikin hyvin tuttu ja mielipiteitä jakava paikka, itse pidän todella paljon, mukavan rento paikka, eikä kuitenkaan pikaruokala, vaan enempi gastropub.

Paikka on pieni, joten usein se on ammuttu täyteen, kesällä tila laajenee terassin kautta. Kauppuri vastikään remontoitiin, joten tila muuttui hieman. Pieni se on edelleen.

Ruokalistalla on totta kai niitä burgereita, mutta myös salaattia ja wingsejä, hintaa burgereilla on 8-11 egeä, tosin paikan kuuluisin annos, Teurastaja painii luokassa 11-26 euroa, sitä saa siis jopa nelinkertaisella lihavuorella, huu. Karppaajille on olemassa oma Heinäpään teurastajansa, jossa on siis sama setti kuin Teurastajassa mutta ilman sämpylää, tilalla on salaattipeti. Oman kokemukseni perusteella voin lämpimästi suositella eväitä, tosin olen testannut vain osaa ruuista, en sentään kaikkia. Listalle myös ilmestyy toisinaan testiburgereita, jotka ovat myynnissä väliaikaisesti. Tosin muutama on siirtynyt testeistä vakiolistalle, kuten yksi suosikkini Vuohijuusto, nam! Äitini ja minun yhteinen suosikki on kanasalaatti vuohenjuustolla, sekin on taivaallisen hyvää.

Salaatin saa eteensä hintaan 8,5 euroa ja wingsit irtoavat kuudella. Annoksen kylkeen saa ranskalaiset, sipulirenkaat, salaatin, kiekon vuohenjuustoa jne. parilla eurolla. Pienet ranut maksavat 3e, isot 5, hintaan sisältyy 1-2 kippoa dippiä. Aurajuusto ja remoulade ovat suosikkini. Tarjolla on lisäksi jäätelöä ja ameriikan pannukakkuja. Joskus on saatavilla talon chiliä, eli sitä jenkkityylistä jauhelihamuhennosta, joka vedetään miehisesti lusikalla kulhosta ääntä kohti. Suosittelen tutustumaan paikan facebook-sivuihin, kirjoittelee vaan hakukoneeseen kauppuri 5.

Kovempaa nälkää poteville on ajoittain tarjolla Tö Ultimate burgerchallenge, eli helkkarinmoinen syömäkisa. Tässä kuva viimekertaisista haasteburgereista, cheddar pekonilla ja teurastaja.


Itsellä jäisi syömättä, tyydyn niihin listaversioihin.

Ruoka on siis hyvää, annokset reilun kokoisia, eikä hinta kirpaise, taustamusiikki on kerrankin hyvää, eikä mitään purkkapoppia. Henkilökunta on aina ollut mukava ja monesti olen törmännyt paikan omistajaan. Tietty harmittaa kun liiketila on niin pieni ja usein täynnä, mutta sitä se on kun tekee hyvää ruokaa.

Suosittelen käymään, jos mahdollista, eväät tietty saa myös mukaan. Kiitos Kauppuri hyvistä burgereista!

kuvat Googlen kuvahaku: Iltalehti ja Kauppuri5 kotisivut.

2 kommenttia:

  1. Tullaanko siellä kysymään tilaus pöydästä asti vai pitääkö ihan tiskiltä?

    VastaaPoista
  2. Tiskiltä olen itse tilannut ja se on ilmeisesti puljun tapa.

    VastaaPoista

Paiskaa mua kommentilla! Ehdotuksia, ajatuksia... Muista hyvät tavat, mitää spämmirähinää en julkaise.